viikonloppu ei oo ollu mukava. en tykkää tästä ku ei oo kunnol mitää tekemistä. mun paino ei koskaa putoo viikonloppuna, se vaan on fakta. vaikken söis mitää ni paino ei liiku. herään liian myöhää ja lagaan liikaa paikallani. joku kumminki haluaa tietää nii bmi nyt 14.8. grammoillee vaikee sanoo painoo ku aamupaino tulee otettuu myöhempää ku arkipäivinä mut alimmillaa on vaa'alla näkyny 40.2. ei vielä sitä houkuttelevaa kolmosta.
eilinen meni keskustaa kierrellen sen jälkee ku olin saanu herättyy. illal kotona meinas mennä hermot äitin miesystävää joka väitti et meijän vaaka näyttää viis kiloo liikaa. kyllä MINÄ tiedän että se näyttää oikein. MÄ käyn sillä vaa'alla joka päivä, MÄ vertaan sen vaa'an tuloksii muihin vaakoihin, MÄ TIIÄN et se on ihan oikeessa. se mies sais vaa uskoo et on painavampi ku mitä luulee. äiti meni sit sille yöks eli mä ja sisko jäätii keskenämme kotii. siis en osaa sanookaa miten ilonen olin ku sain silt tekstarin "tehääks tänää jotai kivaa yhes ku ollaa kahestaa kotona? :>" käytii sit ostaa irtokarkkei ja vuokraa kaks leffaa FilmTownissa. se halus viel pussin sipsii joten käytii sit viel Shellillä. raahattiin patjoja, peittoja ja tyynyjä olohuoneen lattialle ja alotettii kattoo ekaks kauhuleffaa (SAW5). mä sammutin kaikki valot ja otin ison mukin joten pikkusisko ei huomannu ku spittasin kaikki suuhuni laittamat karkit sinne mukii. tuntu kuitenki aika normaalilta pitkästä aikaa. tommosta me tehtii ennen oikeestaa joka viikonloppu (poislukien se spittailu). pelattii sit viel jotai lautapelei ja katottii semmone teinileffa. tuntu nii ihanan normaalilta pitkäst aikaa.
tänää heräsin sit taas aika myöhää siitä olohuoneen lattialta missä nukuttii mä, sisko ja meijän kaks hauvaa. pari tuntii oli harkkaa joista äiti haki mut. käytii mummilla joka sano äitille et sen pitää huolehtii et mä saan lämmintä ruokaa enkä lähe kouluun aamulla tyhjällä vatsalla. säikähin jo et nyt äiti tajuis jotai mut ei se sitä kohta enää muistanu koska ei meillä sit mitää ruokaa ees ollu. käytii vaa äitin kans 4-5 kilometrin kävelylenkil. et joo äiti ei taida huomata iha kaikkee mitä ympäril tapahtuu.
oon yrittäny selvitellä ajatuksia, saada jotai järkee tähän. oon lukenu teijän kommentteja ja blogeja (anteeks en oo viel oikee vastaillu!) ja pohtinu teijän sanoja. välillä tulee se "parantumishalu", välillä läskitysahistus. en oo oikee saanu minkäälaist kunnon päätöst aikaa. kyl mä sen kolmosella alkavan painon haluun vaa'al nähä. vaikka vaan kerran. joten pakkohan mun on ainaki siinä käydä. sit on taas mietinnän aika. mitä seuraavaks? yritänkö lopettaa vai en? jotenki se vois olla iha ok jäädä tähä painoo tai jopa saada pikkiriikkisen lisää mut ku ajattelen et tekisin nii ni väkisinki tulee mielee et se ois luovuttamista. onko se? tavallaaha mä valitsen sit "helpomman" tien. luovutan tän pelin. on vaa viel mietittävä. tavote on et ens sunnuntaihin mennessä olen siinä kolmosella alkavassa painossa. siihen on nii pieni matka et voisin syödä enemmänki. en kuitenkaa ala semmosee. yks anonyymiki varotti nyt lihoomasta yhtäkkiä. ajattelin vaa antaa luvan ittelleni juoda nii paljon kahvii ku haluun. se on jo aika harppaus eteenpäin tän "syömisen" alottamisessa.
kiitos viel kaikille kommenteista<3 ootte mulle tosi tärkeitä<3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Käy siellä 3 alkavassa luvussa ja sitte palaat johonkin 4 alkavaan. Ei se sillon oo luovuttamista, sillä oothan perjaatteessa saavuttanut jo tavottees!
VastaaPoistayhdyn tohon^ et joo siis voit 3 alkavassa luvussa käydä mut sit sun kyl pitäis jo vähän niinku käyttää järkees (en millää pahalla sano)
VastaaPoistaettet vajois enää alemmas ku sit voit vaiks asettaa seuraavaks tavotteeks pysyy vaikka 40-49 välissä ei se mitää luovuttamista oo ja hei sul on muutakin ku laihdutus nimittäin ELÄMÄ siitäkin silti taytyy pitää kiinni ellet oo nii hullu et haluut suorastaan kuolla laihuuteen? :O
voimia ja jaksamisia<3
Mietippä asiaa siltä kantilta,että mitä alemmas saat sen painon sitä vaikeempaa se on kattoa sen nousua edes pikkasen terveempii lukemiin.
VastaaPoistaTiedän tämän koska oon alimillani painanu 36kg ja pituutta samanverran ku sulla.Arvaa vaan oliko vaikeaa ruveta nostamaan painoa ylemmäs kun jossain välissä sunkin on se pakko tehdä mikäli et sitten tähtää omiin hautajaisiis.
Se vaan on kylmä fakta,että kun hilluu noinkin alhasissa lukemissa ei sitä pysty millään siinä loppuelämäänsä pitämään ja mikäli pitää niin se elämä ei kyllä kauhean pitkä tule olemaan.
Ajattelet asiaa välillä siltäkin kantilta,että mitä sä haluat sun elämältä tulevaisuudessa?
Se jos mikä antaa edes pikkasen potkun persuksille.
Eikä pidä ajatella mikä luuseri nyt sitten olis jos "luovuttas".
Pelkurimaisuutta ja tahdonvoimattomuutta on nimenomaan paeta ja upota aina vaan alemmas sairauteensa vaikka sitä kuinka uskottelis muuta.
Aitoa rohkeutta on päästää irti sairaudestaan ja elää elämäänsä ilman mittajo ja painoja.
Pyrkiä hyväksymään itsensä sellaisena kun on eikä aina tavotella sitä kuuta taivaalta.
Tsemppiä sulle toivottavasti sun silmäs aukenee ennenkun on liian myöhästä.
Todellakin painoa on vaikea pitää noin alhaalla eikä se ole luovuttamista ajatella terveesti ja syödä esim. 500 kaloria päivässä.
VastaaPoistaEn ehdi kirjoitella enempää, mutta toivon, että huomaat miten tärkeää on syödä edes jotain, enkä tarkoita nyt hirmuisia määriä. Kunhan edes jotain. Edes pientä.
Pysy vahvana, et ole luovuttaja, mulle olet tähtönen ♥
voi kiltti, oo nyt järkevä ja heti ku oot käyny siin kolmosluvus, ala syömään enemmän ja koita pistää muutama kilo lisää itsees! ei elämän kuulu olla tollast, ei ollenkaa :( eli nyt voimia sulle ja ala syömään! <3
VastaaPoista