I'm in again.

vaikee kirjottaa ku must tuntuu ku mun sisäl ois kaks ihmistä, kaks persoonaa, kaks mielipidettä. ihan sama mitä mut kaks niitä (mua?) kumminki on. toinen antaa mulle luvan lopettaa tän kaiken mitä varten tää blogi on alun perin luotu. toinen käskee palaamaa siihen mitä tää parhaimmillaan/pahimmillaan oli. eikös se 39 kiloa kumminki ollu aika mukava paino? toisaalta mut miten lähellä kaikki olikaa paljastuu sillon. hankalaa ku en kestä olla koulussa ku ajatukset on täysin siinä miten kaikki varmasti tuijottaa mun lihonnutta vatsaa ja lihonneita reisiä. mua hävettää se et oon lihonnu koska tiiän et sen huomaa. etenki ne opettajat jotka tietää tästä. varmaa nauraa mulle yhessä opettajienhuoneessa. ja terkkari on tietenki sanonu niille et mul on anoreksia. tämmösellä lihapullallako? koulu ku on täynnä paljon paljon laihempia.

mitä useempi ihminen tästä saa tietää, sitä vaikeempi on lopettaa. tunnen et sillon eäonnistun. lihon, koska niin mun kuuluu tehä. mut sisimässäni en sitä haluu. en halua. sen todistaa se pieni onnellinen kihelmöinti ja se ilkikurinen virnistys, jotka ilmestyy ku vaaka näyttää pienempää lukua ku edellisenä aamuna. ja se itseinho ku katon peilistä mun läskejä tai vaa'alla isompaa numeroa. niinä päivinä koulussa on vaikeeta, jos sinne ees saan raahauduttuu, mut kaikist vaikeinta on kestää harkat. tiedän, siis ihan oikeasti 100% varmasti, että siellä huomataan pienimmätki muutokset mun painossa. ei mua siellä ihan punnita mut eräällä toisella tavalla se kyllä tulee kaikille muille selväks. ja että se tuntuu kamalalta.

jos oikeesti haluisin "parantua", mun pitäs lopettaa toi harrastus ja vaihtaa koulua. ne on ne paikat joissa mun pitää "todistaa" vahvuuteni. se, että olen tämänpainoinen tai laihdun vielä lisää. mut mä en haluu lopettaa tota harrastusta, korkeintaan voisin vaihtaa seuraa, mikä seki kyllä auttas. mut en kyl koulua enää voi täs vaihees vaihtaa. eli ainut vaihtoehto tavallaa on jatkaa tätä. sen tajusin eilisillan, yön ja aamun aikana. etenki aamun vaa'alla käynti anto viimesen sysäyksen tälle päätökselle. en yritä parantua, jos jotenki ees sairas olen. en halua lihota, ja jos se paraneminen sitä edellyttää ni turha luullakaa et siihen alan.

eli aamulla vaaka näytti aivan liian suurta lukua. vaikka kuinka oon syöny vajailla kaloreilla ja liikkunu vielä päälle, ni paino nousee. pikkusiskon kanssa lähettii Hulluille Päiville ja pidän pitkästä aikaa "viimeistä herkuttelupäivää". viimeisen kerran "paraneva minä" saa pitää valtaa, huomenna "laihtuva minä" lyttää sen maahan ja ottaa ohjat käsiin. huomenna aamulla en vaa'alle astu. huomenna mä paastoon. tänään myös pakotan itteni harkkoihin. vaikka oon aivan varma et kaikki huomaa miten oon lihonu. niitten halveksivat katseet antaa mulle varmasti lisäintoo. ja jos harkat meniski hyvin eikä kukaa huomais mitää ni kuka tietää ehkä huomenna en ookaa nii paastointoinen. epäilen kyllä mutta ajatukset vaihtelee aika nopeesee tahtii täl hetkel joten vaikee sanoo varmasti.

tavotepainon aion kuitenki asettaa. tai siis en aio alittaa enää 40 kiloa. se kolmonen on liian houkuttelevan erikoinen että parempi pitää se piilossa. kohta pitää siis lähtee nöyryyttää itteäni sinne harkkoihin. hah, ihan oikein mulle ku oon syöny nii paljon.

Hullut Päivät oli muuten iha huippuhyvät. ihan hirveesti kaikkii ihanii vaatteit ja lisäks ostin jotai pikkujuttui huoneesee sisustukseks. ehin jo tänää aamul kuluttaa pari sataa euroo ja viel kolme päivää edessä. mitähän tästäki tulee. toisaalt hyvä ku ostan vaa nii pienii vaatteit mitkä sopii mulle nyt et ei oo mitää mahollisuutta enää lihottaa ku muuten joutus heittää vaatteit monen sadan euron edest pois.

aika taas lopetella postaus. saa vapaasti kommentoida mitä mieltä mun uusista ajatuksista/päätöksistä ootte. ehkä en teekää oikein, ehkä tää on just sitä mitä ootte odottanuki, ehkä vinksahdin lopullisesti, ehkä tää oli itsestäänselvä ratkaisu. en tiiä, kertokaa te. ja kiitos taas uusille lukijoille.