mä en tiiä missä vaiheessa mä oon alkanu vihaamaa itteeni. osittain jopa säälimään. musta on tullu niin turha. tai en mä koskaa mitenkä merkityksellinen oo ollu mut mä oon ajatellu et musta tulee sit isona. nyt mä oon iso eikä musta oo tullu mitää. mä olin pienenä varma et musta tulee maailmanmestari mun urheilulajissa. musta ei tullu. mä luulin et mun keskiarvo ois kymppi ku mä lähen lukiosta. se ei tuu olemaa. mä luulin et musta tulee näyttelijä Hollywoodiin tai huippumalli tai Suomen presidentti tai Idols-voittaja. musta ei tuu mitää noista. mul ei oo mitää iloa elää. mä katon olympialaisia ja seuraan miten mun kaverit ja tutut on siellä ison yleisön ihailemana. mä en oo. mä tiedän ettei kaikista voi tulla maailmankuuluja mut mä en yksinkertasesti ymmärrä et mitä mä sit täällä enää teen?
mä en voi hyväksyä sitä ettei mun nimi tuu tunnetuks. jos joku osaa kertoa ni mitä järkee mun on jatkaa elämistä jos musta ei kumminkaa tuu koskaa mitää ihmeellistä? tää on liian rankkaa siihen nähden ettei tällä ole mitää merkitystä. mua ei kiinnosta enää opiskelu. kerran mä olin siinä hyvä. mä en haluu mihinkää ammattiin. mä en haluu olla tavallinen. vaan yksi muista. ihan totta jos se on ainut vaihtoehto ni kiitti mulle riitti jo tää elämä.
oli taas vähän taukoa kirjottamisesta. huolimatta noista kyselyn vastauksista musta tuntuu ettei mul oo mitää tarpeeks järkevää kirjotettavaa tänne. mun elämä on niin turhaa ettei siitä tarvita mitään muistoja mihinkään. anteeks että mä kirjotan nyt näin masentavasti. nää ajatukset on aina mun päässä mut en oo just niiden naiiviuden takia koskaa niitä tänne kirjottanu.
yskä on vaa pahentunu enkä pysty sen takii nukkumaa. pitäs kyllä. mä oon huomenna tekemässä jotain tosi hullua, pelottavaa, rohkeaa, tyhmää mutta kuitenkin mulle tärkeetä eikä kukaa tiiä siitä. ne luulee jotain ihan muuta. ei varmaa kuulostanu kauheen selkeelt mut en uskalla sitä asiaa tänne kirjottaa. parin päivän postaustauko on myöskin edessä. ens keskiviikkona laihdutus voi ehkä taas kunnolla jatkua. tiistaina tarvitaan niitä Hollywood-näyttelijän taitoja.
anonyymi kysy viime postauksessa et mitä mä haen tällä. no, ainut asia joka mun mielialaa parantaa on laihtuminen. mä haluan olla pienempi ku muut. pieneneminen lisää turvallisuudentunnetta ja saa mut itsevarmemmaks. en voi sietää itteäni tämmösenä. mä en pysty pitämää mitää vaatetta mikä menee ihonmyötäsesti ku rupee ahdistaa nii paljon. en pysty istumaa ku reidet leviää ja vatsaläskit menee ruttuun. en voi olla harkoissa topilla ku kädet on niin isot. en pysty nukkumaa ku tuntuu nii pahalta olla näin läski. en vaan pysty elämään näin. en tiiä onko tässä elämässä ylipäänsä mitää järkeä mut varmaa on etten sitä ainakaa näin valtavana pysty elämää.
Voi kulta pieni<3 Ku näkisit ittes sellasena ku oot oikeesti, ni pystysit elämään. Enkä valehtele nyt, oikeestikka. Pyydän sua kattomaa niitä sun loppuaikojen tekstejä, joissa sanoit olevas tosi surullinen koska tiiät ettei niin voi jatkaa. Tiesit sen silloin ja tiiät varmnaan nytki. Sie tarviit oikeesti apua siihen, että voit hyväksyy ittes, eikä sun tarvi satuttaa sua. Tee se, jos et itelle, ni läheisille vaikka. Sille sun siskolle:)
VastaaPoistaOon samaa mieltä edellisen kanssa, mussu, sun täytyy ryhdistäytyä. IHan oikeasti. Haluan vain sano tähän, että ei 18-vuotias ole silti aikuinen, niinkuin moni luulee. 18-vuotias on myös lapsi. Hän on ehkä vastuussa itsestään, mutta silti jotenkin vielä lapsi ja tarvitsee huolenpitoa ja huomiota, eihön asia heti muutu kun täyttää 18vuotta? Älä palaa tähän elämään, olit nii huonossa kunnossa sillon, ja sanonpa että se ei ole kaunista, ja käy lähellä kuolemaa. Jokaisessa on jotain erikoista ja jokaisesta tulee vielä jotain, susta voi tulla vaikka mitä. Ensiks mulle tulee mieleen, et kirjailija. Sul on upeit lahjoi, ja joskus kun olet valmis ja parantunut tästä jotenkin, ehdotan että käyt tätä läpi kirjoittamalla kirjan ja julkaisemalla sen, vaikka anonyyminä. Mut rakastan sun juttujas, koska ne koskettaa ja tempaa mukaan. Mä tiiän et sussa on sit jotain, usko pois <3
VastaaPoistaAnteeksi, mutta olen täysin samaa mieltä.
VastaaPoistaSiis, ei kukaan voi 18-vuotiaana voi sanoa, että ei vois olla mitään suurta. Sulla on mahdollisuus! Jos haluat jotain, HALUA sitä vielä enemmän ja lähde maailmalle yrittämään. Kaikeksi ei tarvitse eikä voi tulla, mutta jos sulla on unelmia, älä luovu niistä. :)
Tiedän, että nyt masentaa kaikki, mutta älä lopeta mitään. 18-vuotiaana vasta alkaa kaikki, silloin ei todellakaan voi sanoa "ei musta ole mihinkään, tilaisuus meni."
Hei, jos sua masentaa, suosittelen apua. :I Kaikki ansaitsevat paremman mielen! <3