Anonyymi kirjoitti...
Samaa mieltä kun edelliset. Yrittää voi aina ja oon varma, että pystyt parantumaan, jos vaan haluat. Ensimmäiseks voisit myöntää ittelles, että oot sairas. Et oo kertaakaa (ainakaa mun mielestä) kirjottanut sillee että sulla on anoreksia tai bulimia. Et edes ikinä käytä sanaa syömishäiriöinen. Korkeintaan puhut jostain ongelmasta syömisen kanssa. Myönnä ittelles että sun touhus ei oo tervettä. Paljon voimia parantumiseen!
toi kommentti mietitytti. on totta etten puhu ittestäni sh:nä. en kirjota sitä tohonkaa ku nyt lyhenteenä. ku mä alotin tän laihdutusjutun mä olin niin kateellinen kaikille niille jotka oli alipainosia ja kirjotti blogissaan että päätyy osastolle. mikä on muuttunu? periaatteessa ei mikää. oon edelleenki kateellinen jos joku painaa vähän. mut en silti voi kirjottaa tähän että mulla ois joku sh. myönnän ettei mun käytös normaalia oo mut musta ei tunnu et mä "ansaitsen" mitää diagnoosia. varmaan puolet ihmisistä on mua laihempia ja niil on paljon vaikeempaa. ei mul oo oikeutta valittaa tai keksiä mitää sairauksia ittelleni. siks musta tuntuu ettei mulla oo mitää mistä parantuakaa. enintää voin yrittää muuttua normaaliksi.
siinä vaan onki seuraava ongelma. kun emmä halua olla kuten muut. mä haluun olla jotain. mut mä en oo mitää. mun sukulaiset, etenki mummi, sanoo aina että mä oon suvun erikoistapaus ja musta tulee presidentti ja lääkäri ja tuomari jne. toissapäivänäki ku kävin siellä se kysy oliko todistuksessa kaikki kymppejä. sit se pyys mua puhumaa yhelle mun samanikäselle serkulle et siit se yrittäs ottaa itteään vähä niskasta kiinni. mä häpeen jokaista ysiäni, virhettä tehtävässä, epäonnistumista harkoissa. tai jos joku kysyy multa jotain mikä alkaa "tiiätkö...?" ja mä en tiiä ni vihaan sanoa sitä että en tiiä. vihaan tota lausetta. todellisuudessa musta ei oo mihinkää. pelkään ettei musta koskaan tuu mitää mistä mut muistetaa. mun elämä on täysin turha. aina joku on mua parempi, kauniimpi, laihempi, nopeempi, hauskempi, luovempi... mitä ne sukulaiset oikee odottaa tommosta? mitä sit ku musta ei tuukaa mitää? kaikki oli nii pettyneitä muhun ku lopetin sen lajin mitä harrastin. petän vaa kaikki.
ainut jota ei näytä kiinnostavan on mun äiti. mut sitä ei kiinnosta sitte tippaakaa. se ei koskaa kysy miten mulla menee koulussa tai treeneissä. jos mun pikkusisko sanoo sille (ite en enää vaivaudu) et sain vaikka 10 jostain kokeesta ni se ehkä nyökkää tai mumisee "hyvä". jos pikkusisko taas saa 8- ni sitä kehutaa hulluna. mä oon turha. mulla ei oo mitää välii. äiti löys vahingossa mun oksennuspussinki kerran eikä se tajunnu ikä se oli. kysy et ooks mä yrittäny jotai hajustetta tehä. whaaat? joo, oksennuksen hajusta. mun pikkusisko heitti yks päivä läpäl et se saa varmaa sydänkohtauksen ja äiti oli ihan paniikis et pitääks sut viedä lääkärii? sattuuks sua sydämee? ja kesti kauan ennen ku se tajus et se oli vaa läppä.haenko mä tällä sit jotain huomioo? mut ku en kuitenkaa haluu et se saa tätä selvillekää. mut jo pienenä aina ku suutuin äitille tai iskälle menin huoneesee enkä suostunu syömää.
en tiiä mitää. mun pää on nii sekasin. tervetuloa muuten uus lukija<3
tahdon vaa olla pieni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Niin tuttuja ajatuksia, ehkä liianki. Se onki isoin askel, että myöntää olevansa sairas. Veikkaampa, että suurin osa syömishäiriöisistä aattelee, ettei oo tarpeeks, ei täytä kaikki vaatimuksia normaalista tai täydellisesti vääristyneestä muotista. Sitähän se kai pohjimmiltaan on:halutaan saavuttaa jotain tosi kamalaa tai sitte halutaan olla täydellisen hyviä joka asiassa, täydellisyyttä aina.
VastaaPoista"tahdon vaan olla pieni": oot pieni jo nyt, etkä tuu onnellisemmaks pienenemällä. Luultavasti huomasin jo laihdutuksen alussa, et laihtuminen toi koukuttavan hyvän olon, mutta silti olit ahdistuneempi. Pienuus ei poista sitä, pahentaa vaan. Sulla ei oo mitään menetettävää, jos koitat parantua<3
Saat tehä virheitä, saat lihoa, saat laihtua, saat saada huonoja numeroita, koska oot ihminen. Oot ainutlaatunen ja sun ei tarvi olla täydellinen. Se ei nosta sun ihmisarvoa, oot ihana sellasena luonteena mikä oot! Kaikki me ollaan erilaisia ja jokaisella on oikeus siihen:)
No niin, mä kyllä on samaa mieltä edellisen kanssa.
VastaaPoistaMusta kans tuntuu tollaselta, ei oo missään hyvä, kun tietää, että jossain on ihminen, joka osaa tehdä asiat vielä paremmin kun itse. Se on ÄRSYTTÄVÄÄ.
Mutta mitä mä oon ymmärtänyt, sä menestyt tosi hyvin koulussa! Jotkut ei viiti ees aukaista kirjaa ja saa pelkkiä vitosia, sä oot varmaan koulus parhaita.
Etkö muuten pystyis puhuu sun äidille tosta asiasta? Tai jollekkin?
Tsemppiä <3,
Ja oon varma, että koulussa ainakin kuunnellaan, jos kerrot sun asiasta tai haluat apua...
Ihanaa, kun kirjoitit pitkästä aikaa. Ollut tosi ikävä sun postauksia.
VastaaPoistaJa tosta sun äidistä. Ootko miettinyt vaihtoehtoa, että sun äiti ehkä sulkee silmänsä koko tolta sun sairaudelta. Kuulostaa vaan niin uskomattomalta, et se ei olis voinu tajuta mitään, kun oot laihtunut tän vuoden aikana niin kamalasti. Joskus totuus sattuu vaan liikaa, joten siltä sulkee silmänsä. Voimia sulle muru<33
Sun kommentti pisti miettimään, mutta en aio kertoa sille, ainakaan vielä, ehkä joskus :)
VastaaPoistaJa ne todellakin on laihempia kun minä, yhen BMI 15 yms. Muutenkin mulla on varaa laihduttaa 58kg asti, että oon alipainoinen. Ja voihan se olla että olen tyytyväinen kun painan 60kg, koska viimeksikin olin :)
Oon samaa mieltä ton ylemmän kanssa sun äidistäs, ehkä se haluaa vaan sulkea silmänsä todellisuudelta. Mutta voimia sullekin<3
en tiiä otin vaan jonkun kuvan mitä koneelta löyty :)
VastaaPoistavoimia <3
Jaa sekö sitten tekee sinusta niin hienon ja erityisen kun sinulla on syömishäiriö?
VastaaPoistaAngst.
VastaaPoistaMoi! Käytköhän täällä lukeen näitä, kaipailen sun kirjotuksia. :)
VastaaPoista